Verkostoja, suhteita ja ihmisiä

Torstai aamuna  (28.2)on taas Yrittäjien aamukahvit Raatihuoneella ja nyt on aiheena verkostoituminen. Näitä aamukahveja on muutaman kerran vuodessa ja minusta se on erinomainen tapa tiedottaa asioista ja virkistää yrittäjien yhteistyötä.  Tällä kertaa alustusesitelmän verkostoitumisesta pitää Susanna Paloheimo Viestintätoimisto Taitomyllystä ja sitten vuorossa on paneelikeskustelu, jossa minäkin olen mukana.

Nyt on ollut hyvä syy pysähtyä kunnolla miettimään mitä verkostoituminen ja ihmissuhteet ovat merkinneet oman firmani suhteen. Voisin taas palata ihan historialliseen aikaan eli kahdeksankymmentäluvun alkuun, kun aloitin yrittäjänä ja Neuvostoliittokin oli vielä voimissaan.  Silloin ei tunnettu sanaa verkostoituminen ja pienyrittäjä sai pärjätä ihan intuitiolla, kun mitään koulutuksia ei ollut. Suhdetoiminnan suurin saavutus oli, jos ison firman pomolla oli oma kotiryssä. Niistä ajoista maailma on muuttunut ja nykyään kukaan ei lähde yrittäjäksi kuulematta teoriaa, että verkostoituminen kannattaa.

Oman firmani kohdalla voi sanoa, että tärkeintä on ollut, että vahingossa, en suunnitellusti olen ajautunut verkostoitumisen tielle. Ihmissuhteiden solmiminen voittaa tuhat kertaisesti maksetut mainokset Hämeen Sanomissa.  Paras ja rehellisin ammatillinen oppi tulee omilta kollegoilta. Päädyin jo kahdeksankymmentä luvulla oman ammattikuntani valtakunnallisen järjestön Suomen Kosmetologien Yhdistyksen hallitukseen ja silloin luotu verkosto on vieläkin paras tietolähteeni ammattiasioissa. Samoihin aikoihin perustettiin Hämeenlinnan Seudun Yrittäjänaiset ja se yrittäjäporukka on ollut siitä lähtien tuki-ja tietoverkostoni. Ensimmäiset kymmenen vuotta tein töitä yksinäni ja silloin koin saavani myös työkaverit Yrittäjänaisten kautta.

Kaikissa tähän astisissa yhdistyksissä ja muissa porukoissa on yhteistä ollut se, että niihin täytyy aina itse osallistua. Kukaan ei tule hakemaan sinua kotoa, eikä niistä mitään saa ellei itse myös anna. En tiedä mitään ihmissuhde verkostoa, joka toimisi vaan hyödyn antajana. Kaikeen pitää itse myös panostaa ja olla ensin valmis auttamaan muita. Jos mukaan lähtee, vaan omaa hyötyä tavoitellakseen verkostot alkaa toimia sinua vastaan. Aina joskus tämänkin tyyppisiä yrittäjiä tapaa ja se on ikävää pyrkyryyttä, joka ei ole rehellistä yhteistyötä.

Nykypäivänä sosiaalinen media on loistava tapa verkostoitua. Itse olen lähes kokonaan korvannut mainonnan yritykseni blogilla.  On tosi hienoa, että saan blogin kautta kontaktin asiakkaisiin ja he voivat suoraan kertoa mitä he yritykseltäni haluavat. Aikaisemmin piti, vaan arvailla mikä olisi asiakkaan mieleistä, kuinka heitä pitää palvella. Nyt asiakkaat kertovat  suoraan minkälaiset hoidot heitä kiinnostavat.  Kuitenkin pitää muistaa, että sosiaalinen media, niin kuin blogikin perustuu vastavuoroiseen hyötyyn. Ei kukaan lue blogia, jos kirjoittelen tyhjänpäiväisyyksiä. Olen valinnut sen tien, että blogin kautta jaan kaiken ammattiosaamiseni, jokaisen tiedon pisaran minkä olen vuosien aikana oppinut. Miksi panttaisin omaa osaamistani? Nyt voin jakaa tietoani, niin että useat sadat voivat lukea sen blogipostauksesta. Ennen pystyi tavoittamaan, vaan yhden asiakkaan kerralla. Näin minä olen luonnut verkostoani netissä antamalla ensin itse ja siitä se pikkuhiljaa valuu takaisin päin ja hyöty tulee minullekin.

On kiva kuulla mitä oppeja huomisesta esitelmästä saan, kerron siitä sitten myöhemmin. Nyt vielä muistutan, että Hämeenlinnan Seudun Yrittäjänaiset järjestävät Inspiraatio messutapahtuman Wetterillä 11.4-13 kello 16-21. Siellä pääsee tutustumaan monien yrittäjänaisten firmoihin ja voi saada itsekin keväistä Inspiraatiota.

756 kommenttia artikkeliin “Verkostoja, suhteita ja ihmisiä”
  1. avatar Seniori sanoo:

    Kuka jaksaisi lukea tätä ylipitkää piilomainontaa? Minä. minä…

  2. avatar yritystä on sanoo:

    Hienoa Inkku!

    Tämän aamuinen paneeli oli ihan kivaa kuunneltavaa. Hyvä, että toit esiin sen näkökannan ettei meillä yksinyrittäjillä ole varaa mihinkään huippuosaajiin mainosalalta. Luen myös firmasi blogia Purkkiarmeijan komentajaa ja olen saanut siitä todella paljon neuvoja. Ihmettelen joskus kannattaako sinun antaa kaikki ohjeet ilmaiseksi noin vain kaikille?

    Nimimerkki Yritystä on

Jätä kommentti

css.php