Luulo ei ole tiedon väärtti

Historiasta kiinnostuneena olen usein mielessäni miettinyt, että mitä tästäkin hetkestä kirjoitetaan 50-vuoden kuluttua. Historian kirjoista on niin helppo lukea selkeä jatkumo mikä tapahtuma aiheutti mitäkin. Etukäteen asioiden ennustaminen on todella vaikeaa. Ammattitutkijatkin erehtyvät aika usein, kun povataan mitä nykyhetken tapahtumat vaikuttaa tulevaisuuteen. Mielestäni tulevaisuuden ennakoiminen on vaikeutunut entisestään, asiat tapahtuu niin nopeasti ja ihmisten käyttäytymistä ei pysty aavistamaankaan.

Presidentin vaalit ovat yksi esimerkki missä ainakin itse enteilin ihan vääriä kuvioita. Lopputulos oli sama, kun suurin osa kansasta toivoi ja mitä itsekin ennustin. Tietysti voi sanoa, että eihän sitten muulla väliä olekkaan, kun lopputulos meni oikein. Minusta kuitenkin kaikki vaalin tapahtumat kertovat meidän yhteiskunnasta paljon ja juuri niissä muissa tapahtumissa olin täysin väärillä jäljillä. Eduskuntavaalien jälkeen, kun presidenttipeli alkoi Väyrynen heti ilmoittautui peliin mukaan. Silloin ajattelin, että uskoisi nyt jo, että hänen uransa on ohitse ja lakkaisi vouhkaamasta, ei häntä kukaan enää äänestä. Siinä sain ihan nenälleni, Väyrynen näytti koko kansalle ja puolueelleen, että vanhassa vara parempi. Tällä menolla hän on vielä seuraavissakin presidentin vaaleissa mukana.

Eduskuntavaalien jälkeen ajattelin myös, että suomalaisten asenne on muuttunut suvaitsemattomaksi ja vihreät arvot ovat menettäneet merkitystään. Perussuomalaisten vaalivoitto sai minut luulemaan, että äänestäjät ovat niin ahdaskatseisia ettei Pekka Haavistolla ole mahdollisuutta, kuin muutaman prosentin kannatukseen. Samoin luulin tuon jytkyn tuottavan Soinille paljon enemmän ääniä, kun hän lopulta sai. Demarien tilanne oli mielenkiintoinen, kesällä heillä oli presidenttikisaan ilmoittautuneena ainoastaan Lasse Lehtinen. Häntäkin pidin hiukan populistisena pellenä jota en osannut ottaa vakavasti. Sitten, kun Lipponen valittiin ehdokkaaksi ajattelin ilman muuta hänen saavan koko vasemmiston taakseen ja hän olisi kisaamassa tiukasti kakkossijasta. Uskoin siis, että nämä vaalit toistaisivat vanhaa kaavaa, että vasemmisto ja oikeisto olisi vastakkain. Se ajattelumalli ei sopinut näihin vaaleihin ollenkaan ja mielenkiintoista on nähdä jatkuuko linja myös muissa vaaleissa. Miten käy kuntavaaleissa, onko niissäkin painoarvo enemmän ihmisissä, kuin puolueessa.

Näin jälkikäteen ajatellen demareille olisi voinut jopa olla parempi vaihtoehto tuo Lasse Lehtinen. Hän on ainakin supliikkimies ja juuri siihen asiaan Lipponen pahiten kompastui. Olen ollut 90-luvulla muutaman kerran kuuntelemassa Lasse Lehtisen esitelmää kansainvälistymisestä ja talouselämästä ja myönnän auliisti, että hän on sujuvasanaisempia luennoitsijoita mitä olen koskaan kuullut. Suomenkin politiikassa alkaa entistä enemmän olla merkitystä ihmisen esiintymis-ja viestintätaidoissa. Niinistökään ei ole mikään virtuoosi omassa ulosannissaan, mutta ehkä hän on tyypillistä suomalaista keskivertoa. Paavo Lipponen on aina ollut todella huono esiintymään ja puhumaan ja se varmaan vielä korostui, kun rinnalla oli myös Soinin ja Arhinmäen kaltaisia esiintyjiä. Sain nimittäin tuosta Arhinmäestä paljon paremman käsityksen mitä eduskuntavaalien jälkeen kuvittelin. Keväällä uutisissa näytettiin yhtenään Soinin ja Arhinmäen välistä verbaalirevitystä ja silloin tuomitsin Arhinmäen turhanpäiväiseksi suunsoittajaksi. Näiden vaalien myötä Arhinmäki varmaan nosti puolueensa kannatusta, koska hän teki myönteisen vaikutuksen ja se näkyi myös hänen äänimäärässään.

Olemme taas eläneet ohitse yhden historiallisenhetken joka varmasti mainitaan aikakirjoissa. Suomi sai uuden presidentin ja aika näyttää mitä kaikkea muuta tulevaisuus tuo tullessaan.

Kommentointi on suljettu.

css.php