Kerran menetettyä luottamusta on lähes mahdoton palauttaa

Eilisen ja tämän päivän Hämeen Sanomissa uutisoidaan, että osa kaupunginvaltuutetuista esittää kaupunginhallitukselle tilintarkastusta kaupunkikonsernin tytäryhtiöille. Kaupunginhallitus kieltäytyi tekemästä ylimääräistä tilintarkastusta ja he ovat tekemässä laajaa ohjelmaesitystä miten tulevaisuudessa kontroloidaan tytäryhtiöiden taloutta ja johtamista.
Se on positiivista, että on ymmärretty lähteä tekemään kunnon suunnitelma ja tarkat rajat miten kaupungin omistamissa yhtiöissä taloutta hoidetaan. Tuo suunnitelma on kuitenkin vasta tekovaiheessa ja tarkemmin siitä voi puhua vasta sitten, kun kaupunkilaisille julkaistaan uudet suunnitelmat. Se on muistettava, että tuo suunnitelma ohjaa tulevaisuutta ja minun mielestäni olisi järkevää katsoa mitä siellä yhtiöissä on jo tehty ja kestääkö kaikki päivän valon.

Ainakin parisen vuotta on Hämeenlinnassa uutisoitu erilaisia negatiivisia talousuutisia kaupunkikonsernin tytäryhtiöihin liittyen. En kovasti luota Hämeen Sanomien puolueettomuuteen, kun uutisoidaan kaupunginhallituksen tekemisistä, mutta kyllä uutiset aiheuttaa kaupunkilaiselle hyvin epäluottamuksellisen olon. Tavallinen lukija, niin kuin minäkin, joka ei ole talousasioiden asiantuntija saa lehtiuutisista sen käsityksen, että jotain on pahasti pielessä, mutta kukaan ei ota siitä vastuuta. Puhutaan todella suurista rahasummista ja sitten joku viranhaltija tai luottamushenkilö selittää ettei mitään ole tehty väärin tai virheellisesti, mutta rahat on vaan mennyttä ja osa tytäryhtiöistä tappiollisia. Minun järkeni ja monen muun kaupunkilaisen järki sanoo, että täytyyhän jotain olla pielessä, kun rahaa syydetään yhtiöihin ja mitään tulosta ei tule.

Tilintarkastusehdotuksen tyrmääminen ei ainakaan lisää luottamusta, vaan tekee entistä pahemman tunteen siitä onko jotain peiteltävää. Tietysti tilintarkastus maksaa, mutta varmaan asioiden avaaminen uudestaan auttaisi suunnittelemaan perusteellisemmin tuota uutta kontrollisuunnitelmaa. Luulisi, että kaupunginhallitus, tytäryhtiöiden hallitukset ja kaupungin virkamiehet haluaisivat, että tilintarkastus tehtäisiin, koska se lopettaisi kaupunkilaisten epäilyt ja puhdistaisi vastuuhenkilöiden maineen. Toimittaessa niin, kun nyt on tehty eli tilintarkastus tyrmätään alkaa heti nousta epäillys, että onko jotain peiteltävää.

Talousasiat ovat hyvin isoja ja mutkikkaita asioita, kun niitä pitäisi ymmärtää näin suuressa mittakaavassa, kuin esimerkiksi näiden kaupungin tytäryhtiöiden talous on. Mieleeni tulee miten valtuutettu, joka on tähän asti hoitanut, vain oman perheensä taloutta pystyy kaikki kirjanpidon hienoudet ymmärtämään. Uskon, että monella valtuutetulla on aivan vilpitön halu löytää kaupungille kannattavin vaihtoehto, kun päätöksiä tehdään. Valtuutettu, joka on muun alan huippuammattilainen ja siinä osaamisessaan tärkeä valtuustolle joutuu todella suuren työn eteen selvittääkseen kaikki talouden toiminnot. Vielä, jos käy niin ettei esittelijä vahingossa tai tahallisesti selvitä asioita ihan tyhjentävästi voi tulla suuriakin virhepäätöksiä. Ihan oikea harhaanjohtaminen olisi rikos, mutta senkin voi tehdä hyvin hienovaraisesti ja laillisuuden puolella pysyen.

Myönnän menettäneeni luottamukseni Hämeenlinnan päättäjiin. Politiikothan eivät ole muutenkaan supersuosikkien ihmisryhmää ja suomalaiset ovat ilmeisesti nykyään aika kyllästyneitä politiikkaan. Tähän, kun vielä lisätään se, että joutuu epäilemään kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen päätöksiä vie täysin pohjan politiikkojen arvostukselta. Odotan mielenkiinnolla seuraavia kunnallisvaaleja tulee olemaan jännittävää nähdä millaista politiikkaa ja talouselämään Hämeenlinnassa tehdään seuraavien vaalien jälkeen.

141 kommenttia artikkeliin “Kerran menetettyä luottamusta on lähes mahdoton palauttaa”
  1. avatar Teukka sanoo:

    Hämeenlinnaa ja sen konserniyhtiöitä tuntuu piinaavan salaisuuksien viitta. Eihän kukaan voi perustellusti sanoa että asiat olisi tehty oikein, ellei niitä joku riippumaton taho tutki. Riippumattomalla taholla tarkoitan tässä jotain muuta kuin kaupungin tilintarkastusyhtiötä, koska se ei suuren yleisön näkökulmasta nauti luottamusta.

    Tapa tai taipumus peitellä tehtyjä asioita (on ne sitten oikein tai väärin tehty) on vallallaan kaikissa yhtiöissä joissa Hämeenlinnan kaupunki on mukana, myös keskussairaalassa. Koskahan ihan oikeasti herätään tosiasiaan ettei kukaan näistä ”johtajista” nauti oman henkilöstön luottamusta. kaikille näille nauretaan selän takana. Ymmärrän hyvin ettei kukaan uskalla nousta julkisesti diktatuuria vastaan, koska toisinajattelijoilla ei ole sijaa näissä piireissä.

    En usko että uudet kunnallisvaalit muuttaa suuntaa ellei johtajistoon saada vaihdosta, niin kaupungilla, elimissä (hallitus-valtuusto), kuin konserniyhtiöissäkin. Pelkät kaunopuheiset konserniohjeet eivät toimintaa muuta, ohjeita pitäisi myös velvoittaa noudattamaan.

    Aurinkoisia hiihtokelejä vaikka moottoriradalle toivottaen, Teukka

  2. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Tervehdys!

    Luottamusta ei nykyisillä toimilla helpolla palauteta. Se on selvä.
    Toisin on se, etteikö kukaan uskaltaisi nousta julkisesti diktatuuria vastaan. Eihän valtuutetun tarvi kuin ajatella ihan omilla aivoillaan, ja todeta , ettei hänen tarvi kysellä omaa mielipidettään keneltäkään muulta. Siitä se lähtee. Ryhmäkuri on sellainen ”Latistuksen mankeli”, mistä filosofi Esa Saarinenkin joskus luennoi.
    Henkilökohtaisesti voin kertoa, ettei ollut vaikeaa pari vuotta sitten tehdä varmaankin Hämeenlinnan historian valossa uskomaton esitys, kysymättä keneltäkään mitään, siis, että ”Audiator ei nauti riippumattoman tarkastusyhteisön luottamusta”, kun selvisi, että kaupunginjohtaja oli ollut yhteydessä Audiatorin silloiseen toimariin jne jne. Tietoa ja osaamista ja ennen kaikkea oman riippumattoman aseman tiedostamista se vaati. Siitä tämä lähti. Nyt on omillaan ajattelevia riippumattomia valtuutettuja aika paljon joka ryhmässä, oli tietty jo silloinkin jokunen.
    Nyt on Hämeenlinnassa hyvä tervehdyttämisen meininki. Ei vähiten siitä syystä, että Johannes Koskinen demareiden ryhmyrinä ottaa asiat asioina ja vakavasti.
    Ps: Muistatteko miten uutisoitiin demarien ryhmyrinvaihdosta aikanaan? Mitä se kertoo silloisesta menosta?!!!!
    Iloisin viikonlopputerkuin HK

css.php