Vuoden viimeinen haukkuminen

Minulle sattui tänään todella ikävä tapaus, tulen pohtimaan vielä pitkään mikä meidän ihmisten käyttäytymistä vaivaa. Kysymys oli autoilusta ja myönnän heti ettei se ole minun omin juttu ollenkaan. Joudun pakostakin liikkumaan autolla paljon pitkän työmatkani takia, mutta en erityisesti pidä ajamisesta enkä ole autoista tipan tippaa kiinnostunut. En myöskään tunne mitään tunteita omaa autoani kohtaan se on kulkuväline ei mikään pyhä lehmä. Olen niitä ihmisiä jotka kökkivät liian hitaasti toisten tiellä, mutta ajan juuri sitä nopeutta millä tiedän autoni hyvin hallitsevani.

Lähdin tänään käymään autolla postissa, koska oli tulossa isoja paketteja. Liikenne oli aikamoinen perjantai iltapäivänä. Olin kääntymässä Saaristenkadulta Palokunnankadulle ja näin kyllä, että vastaan oli tulossa auto Saaristenkatua Eteläkadun suunnalta ja hänellä on etuajo oikeus minuun nähden. Arvioin kuitenkin hänen olevan sen verran kaukana, että ehdin kääntyä hänen edestään. Enpä ihan kunnialla ehtinyt, vaan hän joutui löysäämään kaasua ehkä jopa hiukan jarruttamaan. Hän kääntyi perääni Palokunnankadulle ja nojasti torveen, vilkutteli valoja ja näytti käsimerkkejä. Toiminta oli sen verran voimallista, että ehdin jo ajatella oliko joku hätä, tuleeko autostani lieskat pakoputkesta vai onko rengas räjähtämäisillään. Yritin hymyillä peruutuspeilin kautta ja pyytää anteeksi.

Menin parkkiin postin eteen ja siinä oli harvinaista kyllä enempikin tilaa ja tuo toinen auto ajoi perääni. Menin heti kohteliaana ihmisenä pyytämään anteeksi, että etuilin häntä vahingossa. Hän huusi jotain oven raosta minua vastaan ja ymmärsin ettei nyt puhe enää mene perille ja lähdin parkkimittarille. Kuljettaja nousi autosta ja jatkoi huutamista minulle ja seurasi perässäni. Hän raivosi ettei laki tunne anteeksi pyyntöä ja pahoillaan oloa. Yritin vielä selittää sen olleen inhimillinen erehdys ja mitäänhän ei sattunut. Inhimillistä erehdystäkään ei kuulemma laki tunne ja kuulin aika pahan arvion itsestäni autoilijana ja ihmisenä. Luulin jo, että hän seuraa minua postiin ja vilkuilin ympärilleni koska koin tilanteen hyvin uhkaavaksi. Ihmiset pysähtyivät katselemaan näytelmää ja minä juoksin äkkiä postiin sisään. Onneksi auto oli poistunut, kun tulin takaisin.

Pahoitin mieleni tosi kovasti koska reaktio oli aivan kohtuuton tekooni nähden. Tietysti tarinalla on toinenkin puoli varmaan kuljettaja kertoo jossain, miten ääliöön ämmään hän kaupungilla törmäsi. Ainoastaan hänen salaman nopeat refleksinsä pelasti kuolon kolarilta ja se muija kyllä sai kuulla kunniansa, että ei takuulla hänen edessään enää törttöile. Tuollaiselta liikennettä vaarantavalta idiootilta pitää ottaa kortti pois, tai laittaa autokouluun.

Ihmeellistä, että autot ja liikenne saa niin paljon tunnetta peliin meiltä kylmiltä suomalaisilta. Mutta miten ihmeessä ne sponttaanit tunteet ilmenee aina pahassa. Jos edes kymmenen prosenttia siitä energiasta mikä menee näihin pahoihin töihin käytetäisiin hyvään, meillä olisi paljon parempi maailma. Jos tuo kuljettaja olisi käyttänyt raivonsa tuottaman energian hyvään, hän olisi ihan kepeästi raivannut pari tuntia myrskytuhoja. Samoin minun pahanmielen tunnekuohulla olisin varmaan tunnin verran tehnyt risusavottaa.

Myönnän, että tänään sain sellaisen opetuksen, että en takuulla änkeä autoani liian pieneen rakoon ja olen paljon valppaanpana liikenteessä. Sehän kai oli tarkoituskin, niin tuottihan tapahtuma jotain myönteistäkin.

Hyvää uutta vuotta kaikille autoilijoille ja muillekin lukijoille!

Kommentointi on suljettu.

css.php