Suomen ja Venäjän suhteet ennen ja nyt

Itsenäisyyspäivän tienoilla harrastukseni aina kääntyy Suomen sotiin. Tänäkin syksynä on ilmestynyt muutama mielenkiintoinen kirja ja koottuja henkilökuvauksia kenraaleista. Erityisesti olen ollut kiinnostunut Rudolf Waldenista, hän on mielestäni jäänyt paitsi ansaitsemaansa kiitosta ja kunniaa. Ylipäätänsä hänestä tiedetään erittäin vähän, moni muistaa hänet talousmiehenä eikä niinkään kenraalina.

Rudolf Walden syntyi 1878 ja meni jo pienenä poikana sotaoppiin Haminan kadettikouluun. Hän valmistui 1900 ja sai paikan Suomen kaartista, mutta pesti ei jäänyt pitkäaikaiseksi. Suomi eli pahinta sortokautta ja venäläistäminen ulottui myös Suomen armeijaan, siitä isänmaallinen Walden ei pitänyt, vaan irtisanoutui armeijasta. Pätevä mies ei kauaa ollut työttömänä, hän osti kirjanpidon oppikirjan ja lähti Venäjälle erään suomalaisomisteisen paperitehtaan talousosastolle. Sitten paperitehdas ja talouselämä veikin hänet mennessään, kun Suomi itsenäistyi 1917 Walden omisti itärajalla kokonaisen paperitehtaan ja osuuksia muista paperitehtaista. Kun sisällisota alkoi 1918 katsoi Walden velvollisuudekseen osallistua siihen, koska oli sotilaskoulutuksen saanut. Hän liittyi Mannerheimin johtamiin valkoisten joukkoihin ja siitä alkoi lopunikää kestänyt ystävyys Mannerheimin kanssa.

Rudolf Walden oli loistava organisaattori ja hän loi muutamassa kuukaudessa pohjan itsenäisen Suomen armeijalle. Hän suunnitteli huollon, aseiden siirrot yms.logistiikan niin tehokkaasti, että hänen osaamistaan haluttiin käyttää vielä sodan loputtuakin. Koko 20-30-luvun Walden osallistui Suomen puolustuspolitiikkaan ja oli osallisena suomalaisen sotilaskoulutuksen luomisessa ja teki tämän kaiken omien paperitehtaiden johtamisen rinnalla. Vaativimman tehtävänsä Walden sai talvisodan rauhan jälkeen, hän oli Suomen puolustusministeri keväästä 1940 kuolemaansa saakka eli vuoteen 1946. Hän oli mukana kaikissa kolmessa Suomen rauhanneuvottelussa, Tartossa 1920, Moskovassa 1940 ja 1944.

Rauhan alettua ja valvontakomission tultua Suomeen Walden kertoi usein alaisilleen opettavaista tarinaa rauhanneuvottelusta 1944. Kun nimet oli vihdoinkin saatu rauhansopimukseen, niin Suomen valtuuskunnalla oli kiire lähteä pois. Molotov kuitenkin halusi vielä illalliselle suomalaisten kanssa. Waldenin viereen istui Neuvostoliiton Marsalkka Semjon Budjonnyi ja hän sanoi Waldenille ymmärtävänsä, että suomalaiset vihaavat ja pelkäävät venäläisiä, mutta sitä hän ei ymmärrä miksi suomalaiset halveksivat heitä. Walden totesi ettei suomalaiseen luonteeseen kuulu alistuminen. Walden neuvoi alaisiaan ettei koskaan neuvotteluissa venäläisten kanssa tai valvontakomision kanssa saa näkyä halveksunta tai ylimielisyys, muttei myöskään viha tai pelko. Tavallinen kansa pitäköön halveksuntansa, koska se auttaa ylläpitämään itsetuntoa ja kansallistunnetta, mutta sotilaille se ei kuulu.

Tässä tuli esille yksi luonteiden ero venäläisten ja suomalaisten välillä, mutta niitä on lukuisia muitakin. Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia, mutta kansana ja yhteiskuntana Suomi on aivan erilainen. Suomalaisille demokratia on itsestään selvyys ja meidän poliittinen järjestelmä on mahdollistanut sen, että ihmiset ovat aloitekykyisiä, yrittelijäitä ja lahjontaa ja korruptiota ei hyväksytä.
Kuuntelin presidenttiehdokkaiden vaalitenttiä ja siellä kysyttiin onko Venäjä uhka Suomelle. Aloin miettimään omaa kantaani asiaan ja en pidä Venäjää valtiona meille uhkana. En näe mitään syytä, miksi Venäjä alkaisi pommittaa meitä ohjuksilla ja yrittäisi vallata maamme. Johan siihen oletettavasti puuttuisi ulkovallatkin. Sitä pidän uhkana, että Venäjän sisäinen tilanne voi muuttua niin, että meille tulee pakolaisvirtaa yms. tosin en oikein usko, että sieltä ensimmäisenä Suomeen päin hakeuduttaisiin. Kaikki on mahdollista muuttua nopeastikin, sehän jo nähtiin Berliinin muurin murtuessa ja Balttian itsenäistyessä.
Nyt on ensimmäistä kertaa Venäjällä mielenosoituksia, kun kansa vaatii rehellisiä vaaleja ja tuomitsee vaalivilpin. Jotenkin en kuitenkaan usko tuohon oppositioon, Venäjä on niin ikiajat pitänyt yllä sanelupolitiikkaa ja virat ja nimitykset on jaettu lahjonnan perusteilla. Uskon, että aidot toisinajattelijat on ajat sitten vangittu ja vaiennettu, nyt saa pieni, vaaraton ryhmä osoittaa kontroloidusti mieltä, että Putin voi näyttää länsimaille, että näin se demokratia pelaa.
En oikein usko, että venäläisillä olisi sen voimakkaampi demokratian halu, kuin Moskovan rauhanneuvottelujenkaan aikaan 70-vuotta sitten. Ihmiset jotka eivät ole koskaan kokeneet vapautta tai nähneet toimivaa demokratiaa eivät ihan pian osaa sitä kaivatakkaan. Uskon, että tarvitaan paljon kauemmin, kuin tämä parikymmentävuotta, että ihmiset unohtaisivat Neuvostoliiton aikaiset opit. Eikä Tsaarin Venäjä ollut yhtään sen parempi, ei silloinkaan mieltäosoitettu tai jos osoitettiin vastassa oli miliisi ja luodit.
Olen hyvin huolissani Venäjän ihmisoikeustilanteesta uskon, että täysin rehellisiin vaaleihin ei Venäjällä päästä vielä kymmeniin vuosiin. Kun tämän hetken parikymppiset ovat viisissäkymmenissä uskoisin, että heillä sitten olisi jo niin paljon kokemusta demokratian toimimisesta, että siitä tulisi luonteva, normaali toimintatapa. Ellei sitten käy niin, että tälle demokratia kehitykselle tuleekin totaalinen muutos ja otetaan tässäkin vähässä takapakkia.

Kommentointi on suljettu.

css.php