Ajankäyttö, luovuus ja luottamustehtävät

Näin syksyllä, kun ihmiset järjestelevät arkeaan taas työhön, ja harrastuksiin yms. sopivaksi, niin ajankäyttö on noussut keskustelun aiheeksi. Viime viikolla Hämeenlinnan seudun yrittäjänaisten jäsenillassa, keskusteltiin pitkään siitä mihin yrittäjän aika työn ohella riittää.

Erittäin hyvässä blogissa näillä sivuilla nostettiin esiin kunnallispolitiikon ajankäyttö, ja naistenlehdissä on haastateltu eduskunnan uusia kansanedustajia perheen ja työn viemästä ajasta. Minulle alkaa tulla aika skitsofreeninen tunne, että mistä oikein on kysymys, koska tuolla poliittisella puolella yhdellä ihmisellä on ilmeisesti mahdollista olla monessa paikassa yhtäaikaa. Me tavalliset kuolevaistet emme taas siihen pysty, vaan on pakko valita eri tehtävien välillä.

Itsellänikin oli aika, kun kuvittelin, että juuri minua tarvitaan, jotta tämä maailma pysyisi pystyssä. Itse en koskaan ole ollut politiikassa, niin en koskaan oppinut olemaan monessa paikassa yhtäaikaa. Itsetuntemuksen kasvaessa, huomasinkin vahvimmaksi luonteen piirteekseni laiskuuden, ja kaikki turhat kokoukset haittasivat luovaa laiskotteluani. Nyt, kun olen löytänyt omimman juttuni, niin heittäydyn hyvillä mielin sohvan nurkkaan, töistä tullessani, ja annan luovuuden virrata. Sen verran tiuhaan tahtiin aikanani yritin maailmaa parantaa, että tulin huomaamaan ettei päässä enää liiku mitään ideoita, kun vaan lukee pöytäkirjoja ja esityslistoja. Ihmisestä tulee tyhjiin kaluttu luu, kun noudattaa vain kokouskäyttäytymistä, eikä sellaisella ihmisellä ole mitään annettavaa yhdistyksille, tai istumalleen hallitukselle.

Luottamustehtävissäni huomasin myös sen, ettei poliitikot paljoakaan välitä onko heillä annettavaa vai ei, pääasia on, että voivat olla esillä. Ihan vihonviimeinen paikka pitää seminaaria tai kokousta, oli eduskunnan kokoussalit. Varsinkin silloin, kun eduskunnan uusi osa oli juuri valmistunut, niin olin useaan otteeseen heidän kokoustiloissaan, tarkoitus oli olla lähellä kansanedustajia, että heillä oli mahdollisimman lyhyt matka kokoukseen.

Tajusivatkohan nuo kunnioitetut kansanedustajat koskaan itse, miten pelleksi he itsensä tekivät. He tulivat kokoussaliin yksitellen, mahdollisimman kovaäänisesti anteeksipyydellen, ja selittivät mistä ovat tulossa, ja miten tärkeä paikka se oli, ja siksi ovat nyt myöhässä. He istuivat maksimissaan 10 minuuttia paikallaan, hermostuneena puhelintaan, ja läppäriään hipeltäen. Sitten he pyysivät puheenvuoron, ja sanoivat muutaman lauseen, jotka olivat ottaneet sen päivänsanaksi. Puheet sopivat ihan mihin tahansa asia yhteyteen, eikä niillä ollut muuta, kuin häiritsevä merkitys. Puheenvuoron jälkeen nämä vekkulit alkoivat valumaan taas ovesta ulos, kovasti selittäen, miten pahoillaan ovat, mutta seuraava paikka on ihan hirmuisen tärkeä.

Istuin muutamassa hallituksessa, jossa oli jäsenenä kunnallispoliitikkoja, tai kansanedustajia. He olivat niin usein kokouksesta poissa, että olisi ollut paljon parempi erota koko hallituksesta, ja antaa paikkansa jollekin, joka pystyy tehtävänsä hoitamaan. Muut jäsenet vaan joutuivat pitämään heitä ajantasalla, kun he eivät yhtään tieneet missä mennään, eli muidenkin aikaa alkoi hukkaantua. Sirkka-Liisa Anttila taisi olla paras tapaus, olin kolme vuotta hänen kanssaan samassa hallituksessa, enkä nähnyt häntä kertaakaan. Ainoa joka jäi hyvällä mieleen oli Anneli Taina, silloin, kun hän oli puolustusministerinä istuimme jossain hallituksessa yhtäaikaa, ja hän oli paikalla yli puolessa kokouksissa, ja tuli paikalle ajoissa, ja oli loppuun asti. Se oli niin poikkeuksellista, että muistan sen viidentoistavuoden jälkeenkin.

Loppujen lopuksi aika on sellainen asia, missä me kaikki ihmiset ollaan tasavertasia, sitä on meillä kaikilla ihan yhtä paljon, jokaisen vuorokaudessa on 24 tuntia. On vaan ihmisen omasta luovuudesta kiinni miten hän aikansa käyttää. Kiire on aika hyvä tekosyy, olla pysähtymättä miettimään omia tekemisiään, kriittinen itsensä tarkastelu tekee aina kipeää.

173 kommenttia artikkeliin “Ajankäyttö, luovuus ja luottamustehtävät”
  1. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Inkeri,

    painan kunnioituksesta pääni kokemuksen äänen edessä. Juuri noin.

    Tietokoneiden tehoa mitataan flopseina (floating point operations per second), eli moneenko liukulukulaskutoimitukseen sekunnissa kone pystyy. Nopeimmat koneet ovat nykyään 1-100 petaflops -luokkaa. Yksi petaflops on 1.000.000.000.000.000 eli tuhat biljoonaa laskua sekunnissa = monta.

    Olen kieli poskella kehitellyt ihmiselle vastaavaa tehomittaria, julkistettakoon se nyt tässä sinun palstallasi ensi kertaa: häppä (harkittua älykästä päätöstä päivässä).

    Toivottavasti osaat arvostaa osallesi sattunutta eeppistä tapahtumaa?

    Empiiriset kokeet ihmisen häppä-teholuokista ovat vasta suunnitteluasteella, mutta harkittu älykäs optimistinen arvaukseni keskivertotallaajalle on luokkaa 2-6 häppää.

    Eri asia sitten on mihin nuo häpät käytetään – perustuu täydelliseen yllätykseen moniko niistä esim. osuu työaikaan. Ja ennen kuin joku ehtii, totean etten laske mukaan tiettyjä erityisryhmiä, kuten esim. shakkimestareita, joiden aivot hahmottavat peliongelmat tavallisista tallaajista poikkeavasti.

    Suuryritysten johtajista, erilaisista megapoliitikoista tms. henkilöistä luodaan mielikuvaa, että he olisivat erityisen tehokkaita ja suurella kapasiteetilla varustettuja. Totta onkin, että luomalla systemaattisen tiedonhankinta- ja päätöksentekojärjestelmän ja noudattamalla sitä, häppälukua voi jonkin verran nostaa, ja käyttöä kohdentaa. Heitän, että Nokian Elop (jota myös sattuman ihmeestä Flopiksi kutsutaan) pystyy ehkä 20 häppään, paljolti siksi, että hänellä on valtava esikunta keräämässä ja esikäsittelemässä tietoa. Taviksen on tehtävä kaikki tuo itse, tai pärjättävä ilman.

    Kuten Inkeri toteat, kaikilla ihmisillä on saman verran aikaa. Ei ole kuitenkaan superihmisiä, jotka pystyisivät tietokoneiden tavoin kymmen-, sata- tai tuhatkertaisiin häppälukuihin toisiin verrattuna.

    Joten, jos kaikilla on (suunnilleen) yhtä monta häppää käytettävissään, mikä erottaa koti-isän Nokian tai UPM:n pääjohtajasta? Päätöksien koko.

    Kun koti-isän päivän yksittäisten päätöksien ”arvo” liikkuu euroissa tai kympeissä, on suuryrityksen johtajan paketoitava annoksensa miljooniin, muuten häneltä yksinkertaisesti vain loppuu kapasiteetti.

    Ja oliko tässä liivintaskufilosofian tunnissa jokin pointti meille itse kullekin?

    Arvioi rehellisesti häppälukusi, se on yleensä paljon pienempi kuin luuletkaan, ja katso että se riittää tekemisiisi.

  2. avatar Sari Rautio sanoo:

    Tervehdys!

    Inkerin pohdinta on hyvää, ja sitähän me kaikki koko ajan teemme, työn perheen ja muun elämän yhteensovittamista. Maailma on kuitenkin muuttunut lineaarisesta sykliseksi, ja perinteinen 8-16 työ ei ole enää se ainoa tapa hoitaa hommia.

    Minä olen koko tämän vuosituhannen tehnyt sekä lyhennettyä työaikaa, 80% että osittain etä- ja reissutyötä työn luonteen sen mahdollistaessa. Luottamustehtävien lisäätyessä olen katsonut oman elämänhallinnan kannalta reilummaksi että kukaan ei kuvittelekaan mun olevan täyttä päivää töissä. Luottamustehtävien hoito taas vie paljon aikaa, perehtymistä, neuvottelua, verkostoitumista – ja sit tietty sitä kokouksissa aktiivisesti osallistumista. Ja Inkeri olet tismalleen oikeassa, pelkkä listojen lukeminen (joka sekin tietty pitää tehdä) ei riitä.

    Hirveästi ei ole tarvinnut itseään hommiin tyrkyttää;) paitsi jos vaalit lasketaan sellaiseksi. Sanotaanko, että tehty työ on ilmeisesti kelvannut, kun uusiakin on tarjottu. Mä olen luonteeltani maailmanparantaja ja järjestötyössä se on mahdollista. Siksi olen työssäkin järjestössä, ja osa hommistani liittyy niiden tehtävien hoitoon.

    Tuo sukupuolinäkökulma on myös edelleen täyttä totta. Naisia arvioidaan usein erilaisilla mittareilla. Paras mittari, ja ainoa joka mua kiinnostaa, on omien lasteni kommentit. Onneksi meillä on aina mieheni kanssa ollut enemmän kuin fifty-sixty periaate, hommat on hoituneet yhteisvastuulla. Sekä tietty isovanhemmat, naapurit ja lapsenvahdit. Aika monessa paikassa on aikanaan lapset olleet pienenä mukanakin. Elämänhallintaa ja järjestelyä, verrattavissa varmaan lennonjohtajan hommaan,) Ajankäyttö on tosiaan järjestelykysymys.

    Siitäkin olen Inkerin kanssa samaa mieltä, että hommat tulee hoitaa kuten ne on luvannut vastaanottaessa tehdä, ja niin että ei ole riippana toiminnalle. Kaupunginhommista olen ollut kerran synnytyksen vuoksi pois kokouksesta, ja ehkä kaksi-kolme kertaa toisen kokouksen takia. Varahenkilöt ovat silloin hoitaneet hommat kotiin.

    Me ihmiset olemme erilaisia, ja siksi kaikkien ei tarvitse toimia samalla tavalla. Elä ja anna toisten elää. Minä olen erittäin onnellisessa asemassa, saan tehdä mistä pidän ja mitä osaan, ja mahtavien monipuolisten ja kiinnostavien ihmisten kanssa.

    Sari

  3. Kiitos Kari Ilkkala, että valitsit juuri minun vaatimattoman blogini tämän häppä-teorian julkistamiseen, olen kiitollisuudesta mykkänä. Helppoa olisikin, kun voisi ilmoittaa kokoushaille, että sun häppälukema on täynnä, älä tule tähän hallitukseen.

    Sarille vastaan, etten mitenkään halua retostella kenenkään henkilökohtaista elämää, ja paheksua valintoja ajankäytössä, se ei kuulu minulle.
    Siitä olen kiinnostunut, ja myös huolissani, että Hämeenlinnassa on viime aikoina tullut esiin tapahtumia, joista on erittäin kalliit seuraukset kaupungille, ja sitämyöden veronmaksajille. Näissä tapauksissa on lähes aina samat ihmiset asialla, ja töppöilyn syyksi sanotaan ettei ole huomannut, tai osannut.
    Siksi minua kiinnostaa, miten meidän kunnallispolitiikot ovat luottamustehtäviään valinneet. Jos yhdellä ihmisellä on pitkä rivi luottamustehtäviä, niin lyhyelläkin matematiikalla pystyy laskemaan kuinka monta tuntia tarvitaan tehtävien hoitoon. Ja jos luottamustehtäviin ei käytetä tarpeeksi aikaa, vaan käydään vaan piipahtamassa kokouksessa, että sihteeri ehtii käynnin kirjata, niin sitten tulee juuri noita virheitä, kun kaikkea ei ehdi huomata.
    Tämä ei mitenkään koske yksin sinua Sari, vaan se on kauttalinjan poliitikkojen tapana. Siksi pidänkin ihan terveenä, että me äänestäjät huomioimme mitä tapahtuu. Aina, kun elämä on siinä pisteessä, että on monessa mukana, niin helposti sokeutuu siitä, mitä oikeasti pystyy hoitamaan. Silloin, kun menee kovaa, kaikki ruinaa porukkaansa mukaan, ei siksi, että olet niin hyvä, vaan he haluavat hyötyä meriitistäsi, ja kontakteistasi.
    Kun lähtee politiikan peliin mukaan, kaiken tekemisen pitää olla katseen kestävää, myös ajankäyttö.

    Inkeri Valtonen

  4. avatar Jaska sanoo:

    Iltaa !

    Mielestäni näihin ongelmiin on hyvin yksinkertainen ratkaisu ja se kiteytyy kahteen sanaan; vastuu ja palkitseminen. Kun näihin julkisen puolen hallituspaikkoihin sisällytetään oikeasti myös vastuu tehdyistä päätöksistä , niin tietenkään halukkaita ei niin herkästi enää jonossa ole. Sama koskee tietysti myös kuntafirmojen johtajia. Tässä kohtaa astuu kuvaan palkkiot ja palkat – niitä pitäisi nostaa kannettavan vastuun edellyttämälle tasolle, jolloin saataisiin oikeasti asiaan perehtyneitä ja osaavia toimijoita näille kymmeniä miljoonia pyörittävien yritysten avainpaikoille.

    Tietenkin tämä malli haukkaa verovaroista suuremmen siivun, mutta luulen että näillä vanhoilla eväillä lasku on kuitenkin moninkertainen. Pikkukylässä riivaa myös varmasti väistämättä päättäjien likeiset ihmissuhteet. Kala..vai pitäisikö sanoa golfkaverin silmästä on ymmärettävästi vaikeampi etsiä rikkaa kuin puolitutun tai tuntemattoman kulmakarvojen alta. Vastuu ja palkitse- mallissa olisi sekin etu että monikaan ei varmasti uskaltaisi ottaa määräänsä enempää näitä vastuupaikkoja vastaan ja sitä kautta valta hajautusi useamman käsiin.

  5. Kiitos Jaska, vinkki oli erinomainen, toivottavasti joku asianosainen lukee sen, alkaa muuttamaan systeemiä tuohon Vastuu-ja palkitse suuntaan.
    Tässä systeemissä on mielestäni suurimpana puuteena tuo vastuun kanto. Monessa häärätään mukana, mutta kun ongelmia tulee kukaan ei ole vastuussa. Puolueilla on myös liikaa merkitystä kunnallisessa päätöksen teossa.

    Inkeri

  6. avatar anne virta sanoo:

    Heippa Inkeri!
    Sen olen aina tiennyt, että olet kaupungin paras kosmetologi, mutta tästä kirjoittajapuolestasi en tiennyt. Näitä on tosi kiva lukea, uskallat sanoa napakasti ja asiasta.
    Hienoa myös, että osaat/pystyt olemaan itsekriittinen, se on harvinainen taito, ja useinmiten poliitikoilta se puuttuu kokonaan.
    Seuraan myös Purkkiarmeijan komentajaa, ja blogin nimikin saa hyvälle tuulelle.
    Miten muuten kissanpennut voi?

    Anne Virta

css.php