Venäjän vallankumous ja Romanovit

Olen kesän aikana lukenut monta kirjaa Romanoveista, ja Venäjän tsaareista. Olen aina ollut kiinnostunut eri kuningashuoneista,ja heidän keskenäisistä sukulaisuussuhteista. Koska suhtaudun asioihin tunteella, niin voin vaan sanoa, että ärsyttäviä nuo kaksi viimeistä tsaaria. Ei ole ollenkaan ihme, että Venäjä päätyi vallankumoukseen.

 Kaksi viimeistä tsaaria Aleksanteri III ja Nikolai II eivät olleet mitään älyn jättiläisiä, ja siihen, kun lisätään jääräpäisyys ja vanhoillisuus, niin he eivät olleet hyviä hallitsijoita. Kumpikin oli kuitenkin vakaasti yksinvaltiuden kannalla, ja vastustivat demokratiaa. Sitä vastoin Aleksanterin isä Aleksanteri II oli hyvä johtaja, ja laittoi alulle monia demokraattisia uudistuksia. Uskoisinkin, että jos Venäjä olisi kehittynyt Aleksanteri II alkuun laittamaan suuntaan, olisi ehkä vallankumoukselta säästytty.

Puolustukseksi viimeisille tsaareille, voi sanoa sen, että kumpikin joutui aika kylmiltään ottamaan valtaistuimen haltuunsa. Ainakin Aleksanteri III joutui siihen ihan yllättäen. Hänen vanhempi veljensä, kruunuperillinen, kuoli parikymppisenä, ja siinä vaiheessa vasta Aleksanterista tuli kruunuperillinen. Saman aikaisesti hän myös peri veljensä kihlatun, Tanskan prinsessa Dagmarin, josta sittemmin tuli tsaaritar Maria Fjodorova. Vallanvaihto tapahtui sitten aika yllättäen koska Aleksanteri II kuoli pommiattentaatissa.

Myös Nikolain vanhin veli oli kuollut, mutta jo vuoden iässä, eli Nikolain kasvatus oli tarkoitettu tulevalle tsaarille. Aleksanteri III kuoli aika nuorena lyhyen sairauden jälkeen, ja Nikolai II joutui tsaarin vastuulliseen tahtävään alle kolmekymppisenä. Tsaaritar Aleksandra oli ollut vasta vähän aikaa naimisissa kruunnuperillisen kanssa, kun hänestä jo tuli tsaarin puoliso. Nikolai II oli kahden voimakkaan naisen johdateltavissa, ja nämä naiset ei tulleet kovin hyvin toimeen keskenään. Nikolain äiti Maria Fjodorovna ja tsaaritar Aleksandra olivat kumpikin vahvoja naisia, jotka mielellään puuttuivat Venäjän asioihin. Vaikea paikka kenelle hyvänsä miehelle, ilmeisesti Nikolai taiteili kahden naisen mielipiteiden välissä, ja yritti vuoron perään miellyttää kumpaakin.

Aleksandrakaan ei vaikuta kirjallisuuden mukaan, mitenkään miellyttävältä naiselta. Toisaalta häntä pidettiin ujona, toisaalta kylmäkiskoisena ja huumorintajuttomana, jonka sosiaaliset taidot oli heikot. Hän oli myös saanut hyvin vanhoillisen kasvatuksen, koska hänen äitinsä äiti Englannin kuningatar Viktoria kasvatti hänet. Aleksandra oli syntyjään Hessenin prinsessa, mutta hänen äitinsä, kuningatar Viktorian tytär, kuoli, ja Aleksandra joutui  isoäitinsä hoiviin. Aleksandra oli hyvin uskonnollinen, suvaitsematon, ja suorastaan tekopyhä. Aikakaudelle oli tyypillistä kiinnostus mystiikkaan, ja spiritismiin. Ehkä pitkästyneet aatelisnaiset hakivat jotain jännitystä elämäänsä, ja tämä oli otollinen tilanne munkki Rasputinille, josta tuli aateliston lemmikki.

Nikolain ja Aleksandran suurin huoli oli heidän nuorin lapsensa, kruunuperillinen Aleksei, joka sairasti verenvuototautia. Rasputin manipuloi tsaaripariskuntaa, ja sai heidät uskomaan kykyynsä auttaa sairasta Alekseita. Tämä oli koko kansan tiedossa, ja kaikkien pilkan aihe. Romanovien valtaapitävä suku oli ilmeisesti niin vieraantunut todellisesta elämästä, että heillä ei ollut hajuakaan, mitä tavalliselle kansalle tapahtui. Kapinointia, ja vallankumoushenkeä oli venäläisissä jo kolmisenkymmentävuotta ennen varsinaista onnistunutta vallankumousta. Kansa näki nälkää, ja esimerkiksi Suomen suurruhtinaskunta haaveili itsenäisyydestä. Suomessahan kuohui koko 1900-luvun alun, ja jääkäriliike aktivoitui pari vuotta ennen itsenäistymistä. 

Nikolai II ei kuitenkaan ottanut huomioon neuvoja, mitä hän virkamiehiltään sai. Suku yritti jotenkin pelastaa tsaarittaren Rasputinin kynsistä, ja sukulaismiehet murhasivat Rasputinin. Se oli kuitenkin jo myöhäistä, vahingollinen viesti tsaarittaren elämästä oli jo pilannut hänen maineensa. Viimeinen pisara oli hänen saksalainen syntyperänsä, Venäjä ajautui sotaan Saksan kanssa, ja tsaaritarta syytettiin saksalaismielisyydestä. Koko Eurooppa oli sotatilassa, silloin alkoi ensimmäinen maaililman sota, ja taas Nikolai II teki mielestäni tyhmän päätöksen. Hän erotti pätevän, kokeneen sukulaisensa armeijan komentajan paikalta, ja otti vallan omiin käsiinsä. Hän siirtyi armeijan päämajaan lähemmäksi rintamaa, ja jätti Pietarin, ja siivilielämän enimmäkseen vaimonsa johdettavaksi. Loppuhan tästä tarinasta on kaikille tuttu, syntyi vielä pahempi hirmuhallinto. Jos ei venäläisillä ollut helppoa Romanovien kanssa, niin vielä kamalampaa oli Neuvostoliittolainen elämänmeno.

Syy miksi aloin tätä juttua kirjoittamaan, oli kirjoista löytyneet monet selitykset vallankumouksen syntyyn. Paras selitys kuitenkin oli Kirill Vladimirovichillä. Tsaariperheen murhan jälkeen kruunuperilliseksi tuli Kirill Vladimirovich, hän oli Nikolain serkku. Kirill selvisi vallankumouksesta lähtemällä maanpakoon tarpeeksi ajoissa. Hän on tuttu myös suomalaisille, koska asui maanpakolaisuutensa ensimmäiset vuodet Porvoossa, Haikon kartanossa. Hän luuli, niin kuin moni muukin maamiehensä, että vallankumous olisi välivaihe, ja he pääsisivät kohta takaisin kotiin. Ymmärrettyään, että tilanne on pysyvä, hän muutti Ranskan Rivieralle, missä oli suuri venäläisyhdyskunta.

Kirill ihaili Brittiläistä kuningaskuntaa, ja asui usein Englannin kuningashuoneen vieraana. Hän ihaili brittiläistä nuorisoa, koska piti heidän liikunnallisuudestaan. Englannissa harrastettiin paljon ratsastusta, hevospooloa, golfia ja jalkapalloa. Kirill oli vakaasti sitä mieltä, että jos Venäjän nuoriso olisi ollut niin liikunnallinen, niin vallankumousta ei olisi syntynyt. Kun venäläiset harrastivat niin paljon filosofointia, keskusteluja, ja lukivat paljon, heille alkoi muodostua liikaa huonoja ajatuksia, ja he keksivät liikaa uudistuksia. Mielenkiintoinen selitys, voihan siinä olla jotain perääkin. Pitäsiköhän vetää se johtopäätös, että koululiikunnan lisääminen ehkäisee vallankumouksia?

 

Kommentointi on suljettu.

css.php