Ääriliikkeet vai kultainen keskitie

Oslon tapahtumat ovat puhuttaneet ihmisiä koko menneen viikon. Eikä tietysti ihme, meille pohjoismaiden ihmisille, on täysin käsittämätöntä tällainen määrä kuolemaa. En halua edes mainita kyseisen henkilön nimeä, joka tämän aiheutti, koska sitähän hän haluasi, saada julkisuutta, ja nimensä historian kirjoihin.

Kun asiaa olen nyt viikon pohtinut, niin mieleen nousee kysymykset yksinäisyydestä, syrjäytymisestä ja poliittisista ääriliikkeistä. Kun ihminen pystyy vuosikaudet suunnitelemaan tämän kaltaista tekoa, kenenkään sitä huomaamatta, se mielestäni kertoo äärimmäisestä yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta. Hänen maailmassaan ei ilmeisesti ollut ketään, joka olisi huomannut mielen sairastumisen, ja ihmetellyt hänen tekemisiään. Tämä on mielestäni ääripiste joka kertoo nykypäivän ”hyvinvointi” valtioiden ongelmasta. Ihmisillä on kaikkea muuta, paitsi inhimillistä läheisyyttä ja lämpöä. Tähän taas me jokainen voidaan yksilönä vaikuttaa, olla entistä valppaampana, ettei lähipiirin ihmiset kärsisi meidän välinpitämättömyydestä.

Olen jo pitempään ollut näkevinäni pohjoismaissa, ja koko Euroopassakin ääriliikkeiden vahvistumista. Oman harrastukseni, sotahistorian, ympärillä on aina ollut ihmisiä jotka nauttivat väkivallasta, ja kannattavat fanaattisesti jotain suuntausta. Historiaa voi lukea niin kuin raamattuakin, sieltä löytyy aina perustelut mille tahansa mielipiteelle. Kun aloitin harrastukseni 1970-80-luvulla, silloin fanaattisia oikeistolaisia, jotka ihailivat fasismia oli vain muutama. Heitä seurattiin lähes huvittuneena, eikä heillä ollut suurtakaan poliittista merkitystä. Silloin vielä Neuvostoliitto piti huolen meidän ajatusmaailmasta, ja natsien kauheudet olivat vielä tuoreessa muistissa. Nykyään näitä ihmisiä on paljon enemmän, ja he eivät enää peittele ajatuksiaan. Nykyään on ihan normaalia kahvipöytäkeskustelua paheksua maahanmuutajien helppoa elämää, ja kadehtia heidän avustuksiaan. Vain harva leimaa keskustelijat rasisteiksi tai fasisteiksi eikä juuri kukaan muista, että keskustelussa puhutaan vaan äärimmäisen pienestä ryhmästä maahanmuutajia.

Mielestäni viimeisen kymmenen vuoden aikana on lisääntynyt mustavalkoinen, suvaitsematon ajatusmaailma. Tämä Oslon tapahtuma räjäytti kerralla ongelman näkyville. Voisikohan olla, että nämä ääriliikkeet on vastakohta 1990-luvun liberaaleille ajatuksille. Meille tuli peruskoulu, perusterveydenhuolto, ja muut sellaiset joiden ansiosta kaikki kansalaiset oli samalla viivalla. Politiikassakin suunta muuttuu ihan kuin muodissakin, kun jotain kannatetaan tarpeeksi pitkään, tehdään radikaali käännös.

Historiasta voi kuitenkin hakea lukuisia esimerkkejä siitä, ettei mikään ääriliike ole koskaan onnistunut ylläpitämään yhteiskuntaa pitkiä aikoja. Lähihistoriassa selvimmät esimerkit ovat Hitlerin ja Stalinin vastakohtaiset ääriliikkeet. Hitlerin Saksan nousu ja tuho oli nopea, kesti vain noin 20-vuotta. Siinä ajassa Saksa hyvinvointi kuitenkin ehdittiin tuhota perusteellisesti. Neuvostoliiton poliittinen äärimmäisyys kesti vähän pitempään, mutta sekin tappoi omaa kansaa kymmeniä miljoonia. Kumpikaan ääriliike ei pysynyt pystyssä ilman rajoittavaa, väkivaltaista valvontaa.

Muutaman kymmenen vuoden päästä, me olemme taas viisaampia Oslonkin tapahtumien suhteen, vasta jälkikäteen pystyy näkemään syyn, ja seurauksen. Itse olen kuitenkin löytänyt historiasta, minua vakuuttavat todisteet siitä, ettei ääriliikkeet toimi. Aina kannattaa valita kultainen keskitie.

 

Kommentointi on suljettu.

css.php