Sinä tilaat, minä tuotan ja veronmaksaja maksaa

Olen yrittänyt pysyä selvillä Hämeenlinnan kaupungin talouselämän kuvioista, mutta pitkään olen pohtinut tuota tilaaja-tuottajamallia. En osaa muodostaa mielipidettäni onko se systeeminä toimiva, vai eikö. Lisää

Puukolla riittää töitä

Olen suurella mielenkiinnolla seurannut Euroopan laajuista kauneuskirurgiaan liittyvää oikeudenkäyntijupakkaa. Minun työhöni kauneuskirurgia ei vaikuta, koska kosmetologien palveluita käyttävät asiakkaat eivät käytä juurikaan plastiikkakirurgien palveluja. Lisää

Anteeksipyynnönpäivä

Teen työssäni taas kevään kiireisintä aikaa ja kohta puoliin voi aloittaa maalla jo toukotyöt, niin ajankulusta ei ole puutetta. Sen verran olen lehtiä lukenut, että yksi asia vaatii räksytystäni. Lisää

Työelämää vai työttömän elämää

Suomalaisten työelämä on suurissa ongelmissa ja kaipaa muutoksia. Nuorten on vaikea työllistyä ja jo syrjäytyneistä kerrotaan pelottavan suuria lukuja. Lisää

Autotalo vai autiotalo

Sunny car center on herättänyt taas uutta keskustelua viikonlopun lehtiuutisten takia. En ole erityisemmin koko aiheeseen keskittynyt koska olen ajatellut ettei se juurikaan koske minua ja yritystäni. Mielenkiinnolla olen vain seurannut miten paljon töppäilyjä yhteen hankkeeseen mahtuu. Lisää

Ensikosketus sotaan

Muistan ikuisesti sen päivän, kun sota kosketti minua ensimmäisen kerran. Päivämäärä oli 21.8.1968, silloin Varsovan liiton joukot valtasivat Prahan keskustan. Illalla 20.8 Varsovan liiton joukot Neuvostoliiton johdolla ylittivät Tsekkoslovakian rajan ja tukahduttivat Prahan kansannousun. Lisää

Juutalaisten ongelma

Uutisissa on jo vuosikymmenet ollut vakioaiheena Lähi-itä ja Israel. Lähi-idässä on monta tulen arkaa ongelmaa mitkä puhkeaa liekkeihin säännöllisin välein. Niihin uutisiin alkaa kummasti turtua, jutut kuolonuhreista tulee niin arkipäiväisiksi ettei ne enää mitenkään pysäytä, valitettavasti. Lisää

Rahat on loppu ja poliisi hakkaa alaikäisiä

Otsikko on aika provosoiva, mutta se on aivan suora lainaus Yleisradion uutisista. Toimittaja aloitti uutisoinnin Espanjan ja Valencian tilanteesta juuri noilla sanoilla, jotka kuvaavat tilanteen erittäin hyvin. Espanjan taloustilanne on niin huono, että se on taas aiheuttanut mielenilmaisuja. Lisää

Taas olisi kirveellä töitä

On se onni, että en ole saanut suurta valtaa ja olen muutenkin pienikokoinen ihminen. Olen niin äkkipikainen ärsyyntymään, että pikaistuksissani määräisin monelle väkivaltaisen kuoleman. Tänään olisi päässyt hengestään Dominique Strauss-Kahn. Kaiken maailman nilviäisiä sitä valtaan pääseekin. Lisää

Kreikkalaista elämän menoa

Viimeisen vuoden aikana on lähes joka uutisissa ollut juttu Kreikan talousvaikeuksista. Kreikka on hyvin tuttu maa monelle suomalaiselle, koska Kreikan saaret ovat lomailijoiden suosikkeja. Harva suomalainen on kuitenkaan perehtynyt Kreikan historiaan. Lisää